Aktiiviset seuran jäsenet tietänevätkin jo että mennyt vuodenvaihde oli seuramme kannalta historiallinen. Kunnioitettavan 16 vuoden uran Kuhaveljien puheenjohtajana toiminut Arimo Matinmäki siirtyi pois puheenjohtajan paikalta. Erityiskiitokset Arimolle tehtävän kunniakkaasta hoidosta kaikkien menneiden vuosien aikana.
Seuran syyskokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Teppo Linninen ja alla Tepon terveiset kaikille seuran jäsenille.
Kiitos valinnasta seuran puheenjohtajaksi ja ennen kaikkea luottamuksesta! Pesti ei ole helppo hoidettava, eikä sitä voi hoitaa “vain sinnepäin” –periaatteella. Seurassa on edessä muutoksia, eikä vähiten sen edessä että tonttien vuokrasopimukset ovat katkolla. Pyrin toimimaan kaikille tasavertaisena puheenjohtajana, seuran sääntöjä, periaatteita ja tehtyjä päätöksiä noudattaen. Olen avoin ottamaan kaikenlaisia ehdotuksia seuran toimintaan liittyen vastaan, saattamaan nämä johtokunnan käsittelyyn ja näin toimimaan jäsenlähtöisesti. Vain yhdessä toimimalla voidaan päästä asioissa kunniakkaasti maaliin.
Toivotetaan Arimolle siis vielä suuret kiitokset ja myös Tepolle onnea ja menestystä vastuullisen tehtävän hoidossa!
Vastaa